| Vaikka koirankasvatuksemme
ei koskaan tule mainokselliseksi, vaan jota yksinomaan harjoitamme
harrastusmielessä, otamme sen silti tosissamme.
Siksi painopisteemme on laadussa määrän sijaan.
Näin haluamme myös taata pennunomistajille huolellisen
jälkihoidon. Itsestäänselvästi tähän
kuuluu myös se, että otamme kasvattejamme esimerkiksi
sairaustapausten, matkojen tai muiden syiden vuoksi milloin tahansa
omakustannushintaan hoidettavaksi.
Uskottavimpia suosittelijoitamme ovat, uskomme näin, nykyiset
kasvattiemme omistajat ja meidän Eläinklinikkamme kaksi
erittäin hyvää eläinlääkäriä.
|